Makeaa huikopalaksi

21.07.2023
Hyvät ja simppelit chèvreherkut

Väriä ja makua päivään! Ohuille leipäpilpuille pestoa ja siivut Kolatun Juustolan Chèvreä. Leivät uuniin ja uunista ulos kun juusto alkaa hieman sulamaan. Pannulla kirsikkatomaatteja oliiviöljytilkkasessa lämmitellen. Tomskut leiville, ropsaus sormisuolaa ja kourallinen basilikaa.  Omenaista oloa ja juustoa päälle! Laita omenat puolitettuina uunivuokaan. Kuusenkerkkäsiirappia tai hunajaa päälle ja uuniin 225’C 10-15min. Leikkaa ompuille siivut Kolatun Chèvreä […]

Read More
26.03.2022
Ahvenanmaan pannukakku

4 munaa 5 dl täysmaitoa 3-4 dl mannapuuroa ( kattilan pohjalta loput jämät käyttöön tai sitten uutta puuroa keittäen mannaryynipaketin ohjeen mukaisesti) 0,5 tl suolaa 2 rkl sokeria 1 rkl kardemummaa 2 dl vehnäjauhoja Vatkaa munat maitoon ja sekoita sitten muut ainekset joukkoon. Kaada seos uunipellille leivinpaperin päälle. Paista kauniin ruskeaksi, noin puolisen tuntia, 225´C. […]

Read More
22.12.2021
Saariston Martan joulutervehdys

Spelttipuuro1 litra täysmaitoa noin 2 dl Birkkalan Spelttihelmiä 0,5- 1 tl suolaa.  Kuumenna maito kiehuvaksi. Sekoita joukkoon spelttihelmet. Hauduta puuroa hiljalleen kannen alla noin 40- 50 minuuttia välillä sekoittaen. Mausta puuro suolalla.  päälle: Meritalon omenahilloa ja hasselpähkinärouhetta. Meritalon tyrnihilloa ja pakastetyrnejä.  Saariston Martan blinit 2 munaa 5 dl täysmaitoa 20 g hiivaa 2,5 dl vehnäjauhoja […]

Read More
09.06.2021
Kuusenkerkkäsiirappi

Kuusenkerkät, hentoiset, herkän pehmoiset. Ensin painellaan omaan metsään - tai kysytään metsänomistajalta lupa, sillä kerkkien keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Kerkät ovat kuusen vuosikasvuja ja niiden poistaminen vahingoittaa hieman puun kasvua. Keruuta varten kannattaa valita kaadettu tai huonokasvuinen yksilö. Sitten vaan kerkkäsaalis vesikattilaan tsupattamaan kuusenkerkkäsiirappia varten. Keittiö on ihanasti tulvillaan metsäntuoksua. Hämmentämistä ja paljon sokeria tarvitaan, […]

Read More
15.03.2021
Persikkainen Ruskajuustopiiras

Kaupallinen yhteistyö Kolatun Juustola Oy Muhevan mehevää tarjoilua kahvipöytään tai jälkiruoaksi... Pohja:150 g voita1 dl sokeria1 muna3 dl vehnäjauhoja Päällys:iso tölkki persikoita 200 g Kolatun Ruskaa (paistettu munajuusto) Täyte:1,5 dl sokeria250 g rahkaaluomusitruunan kuorta raasteenaluomusitruunan mehua2 dl kuohukermaa2 munaa1 rkl maizenaa Lämmitä voi pehmeäksi. Sekoita voi ja sokeri keskenään. Lisää muna ja jatka sekoittamista. Lisää […]

Read More
09.02.2021
Laskiaislätyt sydänystävälle

Yhteistyö Meritalo Oy Lapsille ja lapsenmielisille löytyy nyt herkullisia uutuuksia Meritalolta- Koiramäen mustikka-omenahillo ja raparperi-vadelmamehu! Kannattaa vaikka tervehtiä laskiaisystävää lätyin ja lämpimin mehuin... tänä vuonna nimittäin laskiaista ja ystävänpäivää vietetään samana päivänä. Nyt pannu kuumaksi ja lättyja vino pino! litra täysmaitoa 4 kananmunaa 5 dl vehnäjauhoja (Kemiön Myllyn lettu- ja vohvelijauhoista tykkään. Jauhoissa on sekoitus […]

Read More
03.02.2021
Runebergin kääretorttu

Yhteistyö Meritalo Oy Lapsille ja lapsenmielisille löytyy nyt herkullisia uutuuksia Meritalolta- Koiramäen raparperi-vadelmahillot ja mehut! Ne pääsivät heti kokeiluun... hillokin mitä parhain vaikka tähän Runebergin kääretorttuun. 4 munaa 1 dl fariinisokeria 1 dl ruokokidesokeria 2 rkl mantelirouhetta vajaa dl vehnäjauhoja puoli dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Lisää kaikki loput ainekset […]

Read More
05.12.2020
Jouluomppuset

Luulenpa, että tämä ihanan suussasulavainen omenapähkinäherkku vie kielen mennessään! Pistähän resepti kokeiluun ja tarjoile juhlapöydän väelle... Otin 10 pientä kotimaista omenaa, joista poistin siemenkodat. Pistin pannulle voita (100 g) ja sulatin sen yhdessä fariinisokerin (1,5 dl) kanssa. Otin ja rouhin veitsellä kaapista löytämäni loput mantelit, pekaani- ja hasselpähkinät (2 dl). Pähkinät nakkasin sulan voisokeriseoksen joukkoon. […]

Read More
26.06.2020
Kesä ja lettukestit!

Kaupallinen yhteistyö Marjajaloste Meritalo Oy Pannu kuumaksi. Lettuja vino pino, hillot riviin ja kestit pystyyn! Muurikkapannu kyllä löytyy kesäkokkailuihin, mutta useimmiten paistelen letut pannulla hellan lämmöllä... ja voilla tietty. Taikinan sekoittelet näppärästi ja sen voit tehdä jääkaappiin vaikka edellisenäkin päivänä paistovalmiuteen. litra täysmaitoa 4 kananmunaa 5 dl vehnäjauhoja (Kemiön Myllyn lettu- ja vohvelijauhoista tykkään. Jauhoissa […]

Read More
14.06.2020
Huh hellettä!

Kaupallinen yhteistyö Meritalo Oy ja Kolatun Juustola Oy Mehujäät, jugujäät! Helppoa hellehyvää, mitä parhainta viilennystä kesäpäivään. Tarvitset ainoastaan mehujäämuotteja, Meritalon hyvää mehua, Kolatun Juustolan Ahon jogurttia ja pirteän kesämielen. Makuvalinta on sinun sillä loistavia marjamakujahan molemmilta herkkutaloilta löytyy vino pino. Muotteihin kaadat laimennettua mehua mehujäitä varten ja jugujäitä varten tietenkin jogurttia. Helppoa kuin heinänteko! Pakasta […]

Read More
05.04.2020
Jogurttijäädyke

Kaupallinen yhteistyö Kolatun Juustola Oy Kolatun Juustolan Ahon jogurteissa on makuja monenmoisia, jokaiselle jotakin ja taatusti mieluisia. Kuningatar-, lakka-, vanilja-, puolukka-, raparperi-, mansikka-, maustamaton- ja vadelmajogurtti. Tämän jäädykkeen tekoon valitsin tällä kertaa Ahon jogurteista vadelman. Jogurtille tarvitset kaveriksi rahkaa ja sekoittamista varten kulhon sekä sähkövatkaimen. 500 g Ahon jogurttia (Kolatun Juustola) 500 g rahkaa Vatkaa […]

Read More
05.04.2020
Maukasta pääsiäistä!

Nyt on maut kohdallaan, pääsiäisherkuttelua parhaimmillaan! Alkupalailuun perunalettuja joiden päälle vaikkapa makoisaa kylmäsavulohta ja avokadoa. Pääruoaksi risottoa raikkaan sitruunan ja lohen makuelämyksin. Jälkiruoaksi aurinkoisen lempeää suussasulavaa piirasta. Näistä herkuistapa voisi sinunkin pääsiäisateriasi olla tehty! Perunaletut à la Saariston Martta Perunaletut syntyvät vaikka perunamuusin jämistä taikinan taikoen tai sitten voit tehdä lettutaikinan alusta alkaen reseptilläni, joka […]

Read More
18.03.2020
Kermainen uunijuustoherkku

Kaupallinen yhteistyö Kolatun Juustola Oy 400 g Ruska paistettu munajuusto (Kolatun Juustola) 2 dl kuohukermaa sokeria kanelia kylkeen marjoja tai hilloa Paloittele juusto uunivuokaan. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. Kaada kerma juustoannoksen päälle ja laita vuoka uuniin 200´C noin 10-15 min. Koristele ja herkuttele uunijuusto marjojen tai hillon kera. Hyviä herkkuhetkiä!

Read More
20.06.2019
Kuusenkerkkä-raparperijäätelö

5 dl raparperipaloja 1 dl kuusenkerkkäsiirappia 0,5 dl vettä 2,5 dl vispikermaa 200 g mascarponejuustoa 1 rkl vaniljasokeria Jäätelön tekoon ei tarvita jäätelökonetta. Kuori raparperit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Lisää palat kattilaan siirapin ja veden kanssa. Anna kiehua hiljakseen, sekoittele välillä. Kun seos on pehmeää, nosta se hellalta ja anna jäähtyä. Vaahdota kerma ja […]

Read More
05.01.2019
Appelsiiniyllätys

Pesty appelsiini halkaistaan. Appelsiinin puolikkaista veitsitään ja lusikoidaan pois kaikki hedelmäliha. Siinäpä nyt kaksi tyhjää kuorikippoa täytettäväksi. Hedelmäliha pilkotaan veitsellä pieneksi ja se sekoitetaan purkilliseen Valion appelsiinikermarahkaa. Täytteet kuppiin ja eikun koristelemaan... Näiden päälle murustelin joululta jäänyttä piparkakkua sekä hasselpähkinärouhetta. Appelsiinisiivu ja sitruunamelissan lehdykkä kruunasivat kokonaisuuden. Herkkuhetkiä!

Read More
17.11.2018
Piparii

    Siitähän  se sitten lähti, kun halusin tehdä jotain muuta perinteisen piparin väännön oheen.   Kaulin taikinan levyksi ja veitsitin sen neliöiksi.               Otin esiin tämän päivän keittiövehjesuosikkini... muffinssivuokani. Tällä kertaa käytin vuokaa nurinniskoin toisinpäin. Asettelin muffinssivuokani nurjan puolen päälle paperiset muffinsivuoat ja suhautin niille vuokasprayta. Siihenpä sitten […]

Read More
23.10.2018
Sekaisin omenasta ja pähkinästä

    Onko omenoita, löytyykö kaapista pähkinöitä? Nyt on kuulkaas viettelystä kerrakseen. Viettelee sen verran, että kannattaa laittaa pannu kuumaksi mitä pikimmiten.         Pistin pannulle voita (100 g) ja sulatin sen yhdessä fariinisokerin (1,5 dl) kanssa. Otin ja rouhin veitsellä kaapista löytämäni cashew- ja hasselpähkinät (2 dl). Pähkinät nakkasin sulan voisokeriseoksen joukkoon. […]

Read More
17.06.2018
Raparperikauraherkku

Kuori raparperit ja pätki niitä litran verran uunivuokaan. Ropsuttele raparpereille kanelia. Laita paistinpannulle 100 g voita, 3 dl kaurahiutaleita ja 2 dl fariinisokeria. Sekoita nuo ainekset pannun lämmöllä keskenään ja lisää seos raparperien päälle. Paista herkkua uunissa 200′ n. 30 min. Herkuttele jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.          

Read More
14.06.2018
Raparperipiiras x 3

- RAPARPERIPIIRAS I - 3 munaa 3 dl sokeria 1,5 dl kermamaitoa 100 g voita 2,5 tl leivinjauhetta 4,5 dl vehnäjauhoja   Voi sulatetaan kermamaitoa lämmitettäessä. Munat ja sokeri vatkataan ja seokset yhdistetään. Lisätään jauhot ja leivinjauhe sekoitettuna. Taikina kaadetaan vuokaan tai uunipellille. Päälle raparperia, sokeria, kanelia. Paistetaan 225´ kauniin ruskeaksi.           - […]

Read More
30.11.2017
Päärynöitä punaviinissä

  3-4 päärynää 0,5 l punaviiniä 125 g sokeria pari tähtianista 0,5 tl kanelia Päälle: Mascarpone-juustoa Kuori ja puolita päärynät sekä poista niistä siemenkodat. Ota kattila ja kaada sinne punaviini. Lisää sokeri ja mausteet. Kiehauta lientä kymmenisen minuuttia ja laita sitten päärynät sekaan. Hauduta päärynöitä liemessä puolisen tuntia. Laita annos kattilan herkkua tarjoiluastiaan. Koristele Mascarpone-juustolla ja mintun tai sitruunamelissan lehdillä. […]

Read More
Saariston Martta