SAARISTON
MARTTA

Tervetuloa

Jotain suolaista, jotain makeaa huikopalaksi tai kahvileiväksi. Täältäpä voit löytää jotain vinkkiä näpsäkkään, nopeasti loihdittavaan hyvään.
Miksi pantata itsellään hyväksi todettuja reseptejään? Itselleni on vuosien saatossa kertynyt vinoin pinoin reseptejä. Parhaimpia niistä käytän vuodesta toiseen ja niitäpä eritoten haluan sivuillani jakaa myös teidän käyttöönne.
Mitä mainioin motto kokkailuihin ja syöminkeihin: ”Kohtuullisesti käytettynä kerma ja voi tuovat syöjälleen ihanan pyöreät posket ja vatsan”.

Caesarsalaattia savulohella

Caesarsalaattia savulohella

Simppeliä ja todella hyvää! Tarvitset napakkaa kastikkeen kestävää vihersalaattia, jonka leikkaat suikaleiksi isoon kulhoon. Sitten onkin tärkein vaihe eli kastikkeen teko. Määriä minulla ei siihen ole, koska teen sen aina makutuntumalta. Lusikoi majoneesia pikkukulhoon (Hellmansin majoneesia suosittelen), siihen lisäät anjoviksia Lue lisää

Kalaisat lohivinkit

Kalaisat lohivinkit

Omenainenfenkoligraavilohisalaatti

 
Fenkolisalaattiin tarvitset ison fenkolin, jonka siivutat oikein ohuiksi suikaleiksi. Laita suikaleet kulhoon ja liruttele päälle oliiviöljyä sekä loraus valkoviinietikkaa. Tiristele sekaan puolikkaan limen mehu. Rouskaise myllyistä joukkoon suolaa ja mustapippuria, sokeriropsauksenkin voit nakata. Sekoittele. Anna salaatin makujen painua Lue lisää

Pastasalaatti kylmäsavulohella

Pastasalaatti kylmäsavulohella

Mikäs se sellainen kesän ruokapöytä on jossa ei juhlana tai arkena tarjoilla maukasta pastasalaattia kera Kala-Lapin kylmäsavulohen! Pistähän tästä tehden salaatti, joka tuo syöjilleen muikean kesämielen ja maistuu taatusti kesän kulkijoille.

500 g makaroneja

200 g Kala-Lapin kylmäsavulohta

400 g Lue lisää

Rouhean rapea perunasalaatti

Rouhean rapea perunasalaatti

Käykö grilli jo kuumana, kaipaatko hyvää lisuketta lihan tai kalan kylkeen? Edullista ja makoisaa arkeen tai juhlaan. Tämä tarjoilukippo tyhjenee alta aikayksikön kun väki pääsee tämän herkun makuun. Ettei tässä vaan olisi kesän suosikkisalaatti?

1 kg perunaa  

öljyä

1 Lue lisää

Rinkelihyvää

Rinkelihyvää

Kesämakuja! Vaniljanmakuinen Keski-Rinkeli halkaistaan, päälle sipaistaan mustikkahilloa, vaniljarahkaa, saksanpähkinää ja mansikkaa! Näistä rinkeleistä kaikki tykkää.

Pyöräytin pöytään rikkaat rinkelit! Halkaistut vaniljarinkelit käytin munamaidossa, jonka maustoin vaniljasokerilla, sokerilla ja kanelilla. Paistoin rinkelit voissa molemmin puolin. Jäähtyneina sokeroin niiden ulkoreunat ja asettelin Lue lisää

Erilainen pannukakkupäivä

Erilainen pannukakkupäivä

Voi hitsin pimpulat miten tulikin hyvää suolapalaa! Tein pinaattipannukakun valurautapannuun ja täytin sen herkullisin täyttein. 

5,5 dl täysmaitoa

2 kananmunaa

2.5 dl vehnäjauhoa

Ripaus suolaa 

50 g tuoretta pinaattia 

Mittaa maito kulhoon ja lisää kananmunat yksitellen joukkoon vatkaten. Lisää Lue lisää

Lappia ja Aasiaa samassa sopassa

Lappia ja Aasiaa samassa sopassa

Kala-Lapin loimulohi sukelsi tänään Aasian makuihin. Makumatka oli onnistunut, joten naputtelin teille tällaisen loimulohikeiton reseptin.

1 sipuli

Pari valkosipulin kynttä

1 mieto chili

Puolikas paprika

2 porkkanaa

1 litra vettä

2 kasvisliemikuutiota (Reformi)

1 prk tomaattimurskaa

1 prk kookosmaitoa

1 Lue lisää

Brasilialainen rapukastike

Brasilialainen rapukastike

Makumuistoja maailman matkoilta, löytyykö? Tänään tein pitkästä aikaa Brasilian matkamuistona parinkymmenen vuoden takaa paikalliselta oppimani rapukastikkeen riisin kera.

2 sipulia

1 kokonainen valkosipuli

2 paprikaa

1 keskivahva chili

Oliiviöljyä

3 prk tomaattimurskaa

1 prk kookosmaitoa

400 g kypsiä ravunpyrstöjä tai Lue lisää

Savulohiperunalaatikko

Savulohiperunalaatikko

400 g savulohta (Kala Lapin Loimulohi erinomainen)
1 kg puikulaperunaa
2 sipulia
Muutama valkosipulin kynsi
1 iso porkkana
Mustapippuria
Suolaa
Oliiviöljyä
Tilliä
Veriappelsiinin tai appelsiinin lohkoja 

Pese ja halkaise puikulaperunat uunivuokaan. Kuori ja pilko paloiksi porkkana, sipulit sekä valkosipulin kynnet. Lue lisää

Lohimakaronilaatikko

Lohimakaronilaatikko

200 g savulohta (Kala-Lapin Loimulohi erinomainen)

1 sipuli

Muutama kynsi valkosipulia

Puoli kiloa simpukkamakaroneja

Suolaa

Mustapippuria

Litra maitoa

3 munaa

Emmental-juustoa

Kuori ja pilko sekä sipuli että valkosipuli. 

Keitä makaroneja hetken verran sillä ne pääsevät vielä uunikypsennykseen. Kaada makaronit keitinvesineen Lue lisää

Kermainen lanttusavulohipata

Kermainen lanttusavulohipata

Voi hyvät hyssykät, kermainen lanttusavulohipata! Lanttu ja savulohi makuparina iskevät hyvin yhteen. Tuli kyllä niin maukasta, että jos hyvää reseptiä kaipaat niin tässä on sulle sellainen.

Noin kilo lanttua

200 g Kala-Lapin Tulisavulohta

4 dl kuohukermaa

Rakuunaa

Mustapippuria

Suolaa

Päälle Lue lisää

Minä, Saariston Martta

Minä, Saariston Martta

Te, jotka ette minusta vielä kaikkea tiedä niin tässäpä tarinaa tiedoksenne!

Minä, Saariston Martta bloggaan, kokkaan ja nautin elämästäni maaseudun rauhassa. 

Asumme Varsinais-Suomessa Kemiönsaarella. Kotimme on Vestlaxin kylän entinen kansakoulu, 130 vuotta vanha hirsitalo. Olemme viihtyneet täällä jo 17 vuotta. Lue lisää

Mukulaselleristä muusia

Mukulaselleristä muusia

Paahdetuista mukulaselleristä ja kukkakaalista muusia. Kylkeen silakkapihvit. Siinäpä on koko setillä maut kohdallaan. Jos mukulaselleri on keittiössäsi tuntematon, niin nyt reippaasti vaan tekemään tuttavuutta.

Kuori yhden mukulasellerin rouhea kuori siistimmäksi ja paloittele se lohkoiksi uunivuokaan. Käytä myös sen hienonmakuiset naatit Lue lisää

Fenkolikukkakaalikeitto

Fenkolikukkakaalikeitto

1 kukkakaali

2 pientä fenkolia

1 pieni sipuli

3 valkosipulin kynttä

1,5 l vettä

2 kasvisliemikuutiota

Puolikkaan limen mehu

1 dl kermaa

Vähän mustapippuria

Vähän suolaa

Pilko kattilaan kukkakaali, fenkolit, sipuli ja valkosipulin kynnet. Lisää vesi sekä kasvisliemikuutiot. Keitä kasvikset Lue lisää

Kanan juhlaa juureksin

Kanan juhlaa juureksin

Sadonkorjuuaika tarjoaa jos mitäkin maukasta ruoanlaittoon. Keltajuuresta ja hunajanauriista on tullut parin käyttökerran jälkeen suosikkejani. Keltajuuri on punajuuren kaltainen, mutta maku on makeampi ja miedompi. Hunajanauris taasen on maultaan makean mehevä. Uuniruoassa näiden juuresten maut vain syventyvät ja ne ovat Lue lisää

Possupadan porinaa

Possupadan porinaa

Noin kilo porsaan kassleria

2 sipulia

öljyä

2 tl korianterinsiemeniä

1 tl kuminansiemeniä

0,5 tl mustapippureita

Suolaa

Pieni pala tuoretta inkivääriä

3 valkosipulin kynttä

6 dl vettä

4 rkl tomaattipyrettä

10 kuivattua luumua

6 kuivattua aprikoosia

Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi. Lue lisää

Lohesta on moneksi

Lohesta on moneksi

Näin teet näppärästi pikkusuolaista pöytään. Puolita eilisen evästelyiltä jääneet keitetyt perunat, pistä päälle Kala-Lapin katajanmarjalla maustettuja graavilohisiivuja. Ropsauta koristeeksi vähän punasipuli- ja tillisilppua. Namskis!

Silmänruokaako vain? Maukkaisiin herkutteluihin Lapin graavia ja kylmäsavua, perunoilla tai ilman. Syötävän hyvää settiä horsman- ja Lue lisää

Hyvät ja simppelit chèvreherkut

Hyvät ja simppelit chèvreherkut

Väriä ja makua päivään! Ohuille leipäpilpuille pestoa ja siivut Kolatun Juustolan Chèvreä. Leivät uuniin ja uunista ulos kun juusto alkaa hieman sulamaan. Pannulla kirsikkatomaatteja oliiviöljytilkkasessa lämmitellen. Tomskut leiville, ropsaus sormisuolaa ja kourallinen basilikaa. 

Omenaista oloa ja juustoa päälle! Laita Lue lisää

Keltaretiisipikkelsi

Keltaretiisipikkelsi

Yhteistyössä DeliVerden kanssa

Retiisi… niin, se punainen, pieni ja pyöreä juures! Ensimmäistä kertaa kohdalleni osui hiljattain keltainen retiisi. Keltaretiisi on kirpeän kepeää kesärouskuteltavaa kuten punainen tai punavalkoraitaiset kaverinsakkin. Se sopii salaateihin, juustojen kanssa tai ihan sellaisenaan. Itse kokeilin tätä Lue lisää

Kermahaudutettua kyssäkaalia

Kermahaudutettua kyssäkaalia

Yhteistyössä DeliVerden kanssa.

Tunnistatko tämän komean mukulan? No sehän on kyssäkaali eli kaalirapi. Sitä viljellään vielä varsin vähän Suomessa, vaikka käyttömahdollisuudet ja kasvuolosuhteet olisivat meillä suotuisat. Ravinteikas kyssäkaali muistuttaa ulkomuodoltaan lanttua ja naurista. Väriltään se voi olla vaalea, vihreä Lue lisää