
Voi kuinka kaipaankaan kaikkia niitä maisemia, joita vilisi ja tulla tupsahteli eteen loppuvuonna matkailuautoillessamme läpi Suomen kohti pohjoista Norjaa.
Kyllä oli kuulkaa eteläntyttö ihmeissään! Kittilän korkeuksilla oli tullut nuorempana käytyä, joten siitä matkan teko pohjoisempaan olikin sitten jotain uutta ja ihmeellistä.

Perheellämme oli kasari-ysäriaikoihin asuntovaunu ja sillähän oli vallan mukava perheen kanssa joskus käydä reissun päällä. Liekö minussa sitten asuu sisimmässäni pieni karavaanari , sillä olen muistellut kaiholla noita lapsuuden matkamuistoja. Tunnustan myös, että olen jo toistakymmentä vuotta haaveillut matkailuautomatkasta Norjaan. Noh, vuoden lopulla toiveeni toteutui, kun pääsin viikoksi elämään karavaanarielämää… pääsin matkailuautolla Norjaan!

Norjan seikkailulle pääsi mukaan myös koiramme Iita. Matkailu avartaa ja mukavahan se on kaikkien nähä vähän mualimmoo…


Ajoimme Norjan puolelle Kilpisjärven kautta. Rajan ylitettyämme maisemat muuttuivat täysin Pohjois-Suomen maisemiin verrattuna. Norjan tunturit olivat silmissäni jo vuoria ja luonto näytti niin maagiselta. Upeaa ja herkälle ihmiselle ihan mieltä herkistävän kaunista.

Norjassa asetuimme Tromssan kaupungissa sijaitsevalle Camping-alueelle. Paikka oli erinomainen ja idyllisen kaunista kaupunkiakin tuli hieman nähtyä.








Lomamatkallahan sitä oltiin, mutta kokkailua ja bloggailuakin olin mitoittanut matkaan mukavassa määrin.
Tromssassa vierähti pari yötä, kunnes oli aika lähteä pitkälle kotiinpaluumatkalle.

Matkailuauton mittariin kilahti viikon matkapäivinä yhteensä 3500 kilometriä. Istumalihaksiin otti välillä vallan vietävästi, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. Olipahan mahtimatka! Aikalailla kyllä polttelelisi jo uusikin matka mielen sopukoissa…

Lämpimät kiitokset vielä reissuun osallistuneille yhteistyökumppaneille:
Suomen Matkailuautovuokraus
Heila lähiruokatori pientuottajineen
Kolatun Juustola
Kala-Lappi
Keski-Rinkeli
Honkajoen Panimo
Sallan Poro
Ratiashop
Ruskovilla
Havi