Kesämakuja! Vaniljanmakuinen Keski-Rinkeli halkaistaan, päälle sipaistaan mustikkahilloa, vaniljarahkaa, saksanpähkinää ja mansikkaa! Näistä rinkeleistä kaikki tykkää.
Pyöräytin pöytään rikkaat rinkelit! Halkaistut vaniljarinkelit käytin munamaidossa, jonka maustoin vaniljasokerilla, sokerilla ja kanelilla. Paistoin rinkelit voissa molemmin puolin. Jäähtyneina sokeroin niiden ulkoreunat ja asettelin ne tarjoiluvadille. Päälle laitoin kermavaahtoa, mansikan paloja, pähkinärouhetta ja hömpsäyksen tomusokeria. Varsin viettelevä makupala, olipa sitten arki tai sunnuntai.
Helposti rinkelihyvää, valkosipulirinkelit! Halkaise Keski-Rinkelit (Original) uunipellille. Ota reilu pala pehmeäksi lämmitettyä voita. Sekoita voin joukkoon rutkasti pilkottua valkosipulia, persiljasilppua, rouskauttele myllyistä vielä suolaa sekä mustapippuria. Levitä rinkeleille reilusti valkosipulivoita. Paista väriä pintaan 200 asteessa. Paiston jälkeen ripottele niiden päälle vielä raastettua parmesania. Testaa ja herkuttele makoisasti.
Oi, tässäpä vasta herkkujen kuningatar, Keski-Rinkeli katkarapuherkulla!
400 g kuorittuja pakastekatkarapuja
2 prk creme fraichea
2 rkl Dijon-sinappia
Pieni punasipuli
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
Sipulinvartta
Tilliä
Puolikkaan sitruunan mehua
Suolaa
Mustapippuria
Sulata ja valuta katkaravut lävikössä. Sekoita kastike.. creme fraiche, sinappi ja sitruunamehu. Lisää myllystä rouskaukset mustapippuria ja suolaa sekä silputtua tilliä ja pätkittyä sipulin vartta. Pilko pikku punasipuli sekä keitetyt munat ja nakkaa ne sekaan kastikkeeseen. Lisää lopuksi katkaravut. Sekoita ja makustele kastikkeen maut kohdalleen. Anna vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia. Tarjoa halkaistujen Keski-Rinkeleiden kera. Kylkeen vielä tilliä, ropsaus rosepippuria ja sitruunalohko. Nam!
Yhteistyö Keski-Rinkeli.