SAARISTON
MARTTA

Kalaisat lohivinkit

Omenainenfenkoligraavilohisalaatti

 
Fenkolisalaattiin tarvitset ison fenkolin, jonka siivutat oikein ohuiksi suikaleiksi. Laita suikaleet kulhoon ja liruttele päälle oliiviöljyä sekä loraus valkoviinietikkaa. Tiristele sekaan puolikkaan limen mehu. Rouskaise myllyistä joukkoon suolaa ja mustapippuria, sokeriropsauksenkin voit nakata. Sekoittele. Anna salaatin makujen painua jääkaapissa noin puolisen tuntia ennen tarjoilua.
Kokoa salaatti isolle lautaselle: omenasiivuja, Kala-Lapin graavilohta, fenkolisalaattia ja päälle hieman tillisilppua.

Appelsiininenfenkolikylmäsavulohisalaatti


Fenkolisalaattiin tarvitset ison fenkolin, jonka siivutat oikein ohuiksi suikaleiksi. Laita suikaleet kulhoon ja liruttele päälle oliiviöljyä sekä loraus valkoviinietikkaa. Tiristele sekaan puolikkaan limen mehu. Rouskaise myllyistä joukkoon suolaa ja mustapippuria, sokeriropsauksenkin voit nakata. Sekoittele. Anna salaatin makujen painua jääkaapissa noin puolisen tuntia ennen tarjoilua.
Kokoa salaatti isolle lautaselle: Kala-Lapin kylmäsavulohta, fenkolisalaattia, appelsiinipaloja ja punasipulisilppua. 

Paahdettua bataattia Kala-Lapin kylmäsavulohella ja fetalla


Kuori ja sivuuta bataatti kiekoiksi uunipellille. Lorauta niiden päälle hieman oliiviöljyä ja paahda uunissa 225 asteessa kerran ympäri kääntäen. 
Laita jäähtyneitten bataattikiekkojen päälle fetaa murusina ja siivut Kala-Lapin kylmäsavulohta. Koristele punasipulisilpulla, persiljalla ja rosepippurilla. 

Kylmäsavulohipompulat


Tee pikkumuotilla lehtitaikinasta minilättysiä. Sudi niille kanamunaa  ja ropsuttele päälle sesaminsiemeniä. Uunin 225 asteessa niistä nousee pompuloita, tuulihattusia. Halkaise pompulat veitsellä ja laita täytteeksi creme fraichea sekä Kala-Lapin kylmäsavulohta. 

Yhteistyö Kala-Lappi Oy.

Vastaa