SAARISTON
MARTTA

Valokuvaaja-Marika muutti maalle

 

 

Ajelin tänään Muurlaan, Salon kupeeseen, tapaamaan kaveriani Marika Kiviharjua. Hän on hiljattain muuttanut Helsingin hulinasta maaseudun rauhaan. Varjoisa puukuja johdatteli kulkuni talolle, jonka pihapiiristä avautui kaunis peltomaisema. Puutarhassa kasvoi kymmeniä omenapuita oksat omppuja notkuen. Oli marjapensaita, kukkaistutuksia, kasvimaakin löytyi ja piharakennuksen seinillä kiipeili upea viiniköynnös lukuisine rypäleterttuineen. Voi mikä miljöö, rauha ja miten ihanaa silmän iloa!

 

 

 

 

 

 

Oli mukavaa kuulla kaupunkilaisen ensiaskeleista asettua maalaiseksi. Paljon oli samoja tuntemuksia itsellänikin, kun aikanaan mekin maalle muutimme.

Eläimiähän maalla olla pitää… koira oli jo hankinnassa. Tulevaisuuden kuvissa pyörivät myös kanaset tiluksilla köpöttelemässä. Tilakin niille oli viittä vaille valmis ja neuvoja kanalan pitoon lupasin kertoilla oikein mielelläni. Kaverini vaikutti olevan varsin innokas kaiken tämän keskellä.

 

 

 

 

Ammatiltaan Marika on valokuvaaja. Kameran hän vaihtaa käsissään usein siveltimeksi ja maalaa taiteen tauluiksi.

Valokuvauksen kohteet ovat Marikalla useimmiten naisia. Paikalle saapuvat yleensä polttariporukat, syntymäpäiväsankarit, naistenillan viettelijät… sellaiset ihmiset, jotka haluavat itsestään pin up, glamour, boudoir, pr -kuvia. Haluaapa joku joskus miehelleen antaa lahjaksi itsestään otetun nude-taidekuvankin. Kuvauksiin kuuluu meikkaaja sekä kuvien mukainen vaatetus. Kuvat Marika ottaa studiossaan tai maaseudulla luonnon helmassa.

Hmmm, pitäisiköhän Saariston Martankin otattaa Marikalla muutamat pin up -kuvat? Eipä olisikaan hullumpi idea koota ystävättäret yhteen, viettää naistenpäivää ja hemmotella välillä itseään tällaisellakin taidepläjäyksellä maaseudun rauhassa.

 

 

 

 

Marika Kiviharjun Pinup Studion löydät Facebookista https://www.facebook.com/pinupstudio.fi/

ja http://pinupstudio.fi/pin-up-valokuvaus/ http://pinupstudio.fi/pin-up-valokuvaus/