SAARISTON
MARTTA

Ruskajuustoa ja ananasta

Ruskajuustoa ja ananasta

Kaupallinen yhteistyö Kolatun juustola Oy

Ruskajuustoananasvartaat! Vartaisiin tai kostutettuihin puutikkuihin tuoretta ananasta ja Kolatun Ruskajuustoa… hunajavoilla valellen, parilapannulla paistellen tai grillaten, rosmariinia ja ripsaus kanelia vielä kylkeen. Pääruoan kaveriksi tai jälkiruoaksi. Maut enemmän kuin kohdallaan, kannattaa kokeilla.

Lisukkeita grilliruoalle

Lisukkeita grilliruoalle

Näin se käy näppärältä! Grilliruokien kylkeen simppeliä, valmista kädenkäänteessä, raikasta ja kaunista.

Perinteiseen tomaattisipulisalaattiin tarvitset tomaatteja ja sipulia. Viipaloi ne tarjoiluastiaan. Loirottele päälle oliiviöljyä, rouskauttele myllyistä mustapippuria ja suolaa. Sekoita ja anna salaatin tekeytyä jääkaapissa puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Fenkolisalaattiin Lue lisää

Chimichurri, herkkukastike!

Chimichurri, herkkukastike!

Argentiinalainen chimichurri-kastike, herkkukastike, joka syntyy käden käänteessä. Se sopii mitä parhaiten kesän grilliruokien kylkeen lisukkeeksi ja on myös mitä mainioin marinadinakin.

Kauniin värikkääseen kastikkeeseen tarvitset…

1 dl oliiviöljyä

0,5 dl punaviinietikkaa

3 valkosipulin kynttä

1 dl lehtipersiljaa

1 dl korianteria Lue lisää

Savujuustoinen kesäsalaatti

Savujuustoinen kesäsalaatti

Kaupallinen yhteistyö Kolatun Juustola Oy

Kevyttä kesäherkkua, salaattia lisukkeeksi tai ihan sellaisenaan savujuustoisena raikkaana kesätarjoiluna.

Salaatit valmistuvat näppärästi ja niissä on hyvä käyttää kaikkea mitä keittiöstä sattuu löytymään. Tämän salaatin tarjoiluvadin pohjalle laitoin ensin vihersalaattia. Juustohöylällä siivutin pitkittäin leveitä kurkkusiivuja, Lue lisää

Ruskajuustoinen perunasalaatti

Ruskajuustoinen perunasalaatti

Kaupallinen yhteistyö Kolatun Juustola Oy

Juustoa perunasalaattiin, kyllä! Tässäpä mukavan täyteläinen mutta kepeä lisuke tai ihan sinällään syötäväksi.

Lohko kulhoon keitetyt eilispäivän perunat. Lisää rinnalle kapriksia. Purista päälle sitruunan mehua. Pilko sipulin varsia pätkiksi sekä Kolatun Ruskajuustoa suupaloiksi.

Sekoita kastike Lue lisää

Chèvreherkkuset

Chèvreherkkuset

Kaupallinen yhteistyö Kolatun Juustola Oy

Grillikelit tulla jollottaa! Otin varaslähdön kesään keittiössä ja tein Kolatun Chèvrellä täytettyjä herkkusieniä. Mikä makumatka!

jättiherkkusieniä

Kolatun Chèvre valkohomejuustoa

öljyä

sipulia

valkosipulia

ilmakuivattua kinkkua

vaaleaa leipää

yrttejä (esim. rucolaa)

Poista sienistä jalat. Pilko ne pannulle. Lue lisää

Ruskajuustoperunat minttujogurttisoosilla

Ruskajuustoperunat minttujogurttisoosilla

Kaupallinen yhteistyö Kolatun Juustola Oy

Mikäs sen parempi setti ruokapöytään kuin iso uunivuoallinen lisuketta ja soosia kylkeen. Ruskajuustoperunat maistuvat mainiosti minkä tahansa lihan tai kalan kanssa tai ihan sellaisenaankin raikkaan jogurttisoosin kera.

Isoon uunivuokaan tarvitaan…

noin 20 perunaa

kolme sipulia Lue lisää

Punasipulipikkelsi

Punasipulipikkelsi

Herkkua helposti! Punasipulipikkelsi on kaunis ja maittava lisuke. Se sopii hyvin vaikkapa hampurilaisten, tacojen ja lämpimien leipien kylkeen.

3 punasipulia, 1 dl sokeria, 0,5 dl etikkaa, 1 dl vettä ja 1 tl suolaa. Siivuta sipulit ohuen ohuiksi renkaiksi. Mittaa muut Lue lisää

Bataatti-inkiväärilaatikko

Bataatti-inkiväärilaatikko

 

1 kg bataattia
2 dl kuohukermaa
0,5 dl siirappi
1 muna
1 tl suolaa
1 rkl raastettua inkivääriä
ropsaus valkopippuria
ropsaus mustapippuria
ropsaus muskottipähkinää
pinnalle:
hasselpähkinärouhe
Kuori ja lohko bataatit. Keitä lohkot vedessä kypsäksi. Valuta keitinvesi pois ja survo Lue lisää

Valkosipulitimjamitomaatit

Valkosipulitimjamitomaatit

 

 

1 kg kirsikkatomaatteja
0,5 rkl suolaa
2 tl sokeria
2 tl kuivattua timjamia
rouhittua mustapippuria

4 dl vettä
2,5 dl Rajamäen Väkiviinaetikkaa
4 dl sokeria
5 tuoretta timjamin oksaa
1 rkl sinapinsiemeniä
10 valkosipulin kynttä

Halkaise tomaatit kulhoon Lue lisää

Raparperia pekoninutulla

Raparperia pekoninutulla

Raparpekoni, tuttu juttu jo parin vuoden ajalta. Kipaise hakemaan kasvimaalta tai torilta raparperia. Kietaise pekonisiivu pätkäistyn raparperin nutuksi. Grillaa kypsiksi ja tarjoile kesäruuan kylkeen. Hyvin taittaa pekoni raparperin kirpeyttä, kannattaa kokeilla!

 

 

Bataattiranskalaiset

Bataattiranskalaiset

Pilkoin bataatista sopivan kokoisia, napakoita tikkuja ranskalaisiksi. Liotin niitä kulhossa pilkkomisen jälkeen puolisen tuntia väljässä vedessä. Liika tärkkelys siis pois tällä tavoin ja veden vaihto pariin otteeseen.  

Liottamisen jälkeen kaadoin bataattiranskalaiset lävikön läpi, annoin hieman kuivahtaa ja keikautin ne kulhoon, jossa Lue lisää