
Suomalaista perinneruokaa, kyllä! Tässäpä maukas makumuisto lapsuudesta kun äiti teki perheellemme karjalanpaistia. Reseptin juuret juontavat Etelä-Savoon, isäni Kaisa-tädin keittiöön. Meillä karjalanpaistiin kuului sisäelimiä porsaan ja naudan lisäksi. Kaikki maistuivat hyvälle. Konstailematonta kotiruokaa ja perinteitä kunnioittaen olen minäkin halunnut tämän karjalanpaistin kokkailemista jatkaa omassa keittiössäni. Tällä reseptillä, määriä soveltaen, olen saanut vaalittua hyvää ruokaperinnettä jo pian kolmekymmentä vuotta.
500 g nautaa (esim. ulkopaistia)
500 g porsasta (esim. kassler)
200 g naudan maksaa
Naudan pieni munuainen
Porsaan pieni sydän
2 sipulia
Vettä
2 lihaliemikuutiota
Muutama maustepippuri
Suolaa
Pilko lihat ja sisäelimet pataan. Lohko sekaan sipulit, lisää maustepippurit ja suolaa. Kaada päälle lihalientä sen verran, että kaikki peittyvät. Laita pata uuniin 200 asteeseen noin tunniksi ja tiputa uunin lämpö sitten 150 asteeseen. Anna karjalanpaistin olla uunissa yhteensä reilu kaksi, kolmekin tuntia välillä kauhalla pyöräyttäen ja tarvittaessa lientä lisäten. Keitä kylkeen perunoita ja porkkanalaatikkokin sopii siihen mainiosti. Voi tytöt ja pojat miten on hyvää!



