SAARISTON
MARTTA

PELTIMAKARONILAATIKKO SAARISTON MARTAN TYYLIIN

Tällä omalla lihamakaronilaatikkoreseptilläni syntyi iso uunipellillinen rapsakkaa kotiruokaa

Lihaseos:

500 g naudan jauhelihaa

1 iso sipuli

suolaa

mustapippuria

 

Jauheliha paistellaan pannulla kypsäksi ja seassa kuullotellaan pilkottu sipuli. Lisätään sekaan suolaa ja rouskautellaan myllystä mustapippuria.

 

500 g täysjyvä-makaronia lisätään kattilan kiehuvaan veteen ja annetaan olla hetken verran kypsymässä.

Puolikypsistä makaroneista kaadetaan vesi lävikön läpi. Makaronit sekä jauhelihaseos laitetaan leivinpaperin päälle uunipellille. Sekoitetaan kaikki ainekset keskenään parin sentin paksuiseksi levyksi.

 

Munamaito:

puolisen litraa punaista maitoa

3 munaa

suolaa

Sekoita munamaito aineksineen sekaisin ja kaada pellille. Ripottele päälle juustoraastetta.

Paista uuninlämmöllä ruskeanrapeaksi ainakin tunti 200´:ssa. Loppuvaiheessa voi kikkailla lisärapsakkuuden saamiseksi vielä uunin grillivastuksilla.

Paistamisen loppuvaiheessa lisäsin päälle puolitettuja kirsikkatomaatteja ja kuivattua basilikaa. Tuore pilkottu valkosipuli kruunaa vielä tämän koko herkullisuuden.

 

 

One Response to PELTIMAKARONILAATIKKO SAARISTON MARTAN TYYLIIN

Vastaa