SAARISTON
MARTTA

Vieraana Virossa, osa 2: Hiidenmaan huikeus ja Saarenmaan suloisuus

Blogiyhteistyö Your Brand Up Studio

Herätyskelloni kilkatteli varhaista aamua Haapsalun Fra Mare Thalasso Spa -hotellissa. Takana levollinen yöuni metsän siimeksessä, aivan meren äärellä sijaitsevassa kylpylähotellissa.

Ylös, ulos ja aamiaiselle!

Aamiainen maistui ja aamujatkot kylpylän puolella olisivat hoitoineen houkutelleet suuresti. Valitettavasti ensivierailuni jäi tähän, sillä nyt täytyi jatkaa matkaa. Kiitos ja näkemiin!

Suolainen tuuli mereltä kutsui meitä tänään saaristoon. Siispä laivan kyytiin ja merta päin.

Tunnin laivamatka vierähti mukavia rupatellessa ja kahvia lipitellessä.

Sää ei ollut mitä parhain maisemien ihasteluun. Harmauden seasta saattoi kuitenkin häilyvästi todeta… maata näkyvissä – Hiidenmaa!

Siitäpä sitten koko konkkaronkka autoon ja nokka kohti Hiidenmaan nähtävyyksiä.

Sanovat, että Hiidenmaalla aika pysähtyy. Autokyydissä ohikiitäviä maisemia katsellessa saattoi jo aistia ympäröivän luonnollisuuden ja vallitsevan rauhan.

Tahkunan majakka oli ensimmäinen pysähdyspaikkamme. Huikea kokemus ja näky kaikkineen. Sen rinnalla seisoessa nousi mielen päälle valtava arvostus tällaiseen rakennukseen sekä kunnioitus sen historiaa ja nykyisyyttä kohtaan.

Majakan rinnalle on pystytetty muistomerkki Estonian laivaonnettomuudessa menehtyneille lapsille. Tuulen käydessä myrskyillä muistomerkin kelloon, voit kuulla sen soivan.

Vettä satoi ja tuuli tuiversi varsin vilakkana hyiseltä mereltä. Haikein mielin siinä katselin hetken ulapalle…

Pienen ajomatkan päässä majakalta löytyy Militaarimuseo, jossa pyörähdimme ainoastaan vilkaisemassa pihapiiriä. Sotilasmuseo on avoinna kesäisin.

Hiidenmaan majakoista tuli nähtyä myös Kõpu. Olipahan varsin massiivinen ilmestys sen päiväisen usvaverhon alla. Suurin osa saariston majakoista on avoinna yleisölle kesäaikaan. Suosittelen poikkeamaan ja tutustumaan näihin komistuksiin.

Aamupäivän ulkoiluosuudet hoidettuamme suuntasimme Kärdlan pikkukaupunkiin ja tarkemmin sen satamaan, jossa meitä Shampanjabaar Kork jo lounaineen odotti.

Kippis – Terviseks! Toivottelemassa meitin poppoo eli minä, Tuula, Andrea, Evelin ja Johanna.

Kuha-ateria jälkiruokapiiraineen maistui erinomaisesti paikan isännän kattavan paikallisesittelyn jälkeen. Tapahtumia on paljon ja kesäsesonkia heillä kovasti jo odotetaan. Mukava oli kuulla myös lähiruoan tärkeydestä.

Ruoastamme ja vieraanvaraisuudesta kiitoksemme!

Saarelta saarelle käy tiemme ja terveisemme eteenpäin viemme. Autosta astuimme taasen laivaan. Kauan emme ehtineet laivan lattioita kuluttaa, kun kuulutus kertoi laivan saapuneen Saarenmaalle.

Maisemat automatkan varrella vilisivät ja pian saavuimme Anglan tuulimyllymäelle, perinnekulttuurikeskukseen, jonka vertaista saa hakea. Tuulivoimalla he jauhavat jauhoja vielä yhdessä mäen myllyistä. Keskuksessa voi mm. paistaa ja maistaa leipiä, tutustua vanhoihin käsityökoneisiin ja osallistua vanhoihin käsityötaitoihin. Mikäs sen hienompaa, kuin opetella työtaitoja villa-, seppä-, savi-, dolomiittikivi- tai puupajoissa. Jos haluaisi, niin hyvin siellä saisi järjestettyä suuret juhlatkin.

Paikan emäntä kertoi isäntäväen rakentaneen tämän keskuksen alusta pitäen itse. Emännästä huokui ihailtavan iso innostus ja elämänvoima omaan tekemiseensä. Eipä Saarenmaalla turhaan sanota saariston naisten tekevän kaikki työt.

Pimeitä saariston maanteitä pitkin Andrea-autonkuljettajamme meitä kuljetti taasen turvallisesti eteenpäin. Päivän viimeinen etappi oli Kuressaari ja siellä ensimmäinen kohteemme vanhan kaupungin pääkadulla sijaitseva Arensburg .

Illallisen aika, hyvää ruokahalua!

Seura mitä parhain ja viehättävän ravintolan illallinen järjestetty vain ja ainoastaan meitä varten. Paikan Chefille täydet pisteet!

Tunnelma oli huikea! Siinä me söimme upeaa illallista takkatulen äärellä jazzahtavan musiikin soidessa taustalla.

Illallisen jälkeen saimme vielä pienen esittelyn hotelliin ja sen spahan.

Olisin niin mieluusti voinut pulahtaa hyvän päivän kunniaksi tuonne altaaseen iltauinnille ja sen jälkeen painaa pään tyynyyn juuri tuon huoneen sängyssä. Haaveiluksi jäi, sillä meidän täytyi vielä jatkaa matkaa majoituspaikkaamme.